Panasoft

Panasoft on henkilöstöhallinnon ratkaisuihin keskittynyt yritys, joka keskittyy parantamaan yritysten päivittäistä toimintaa tarjoamalla laadukkaita järjestelmja palveluita asiakkaan liiketoiminnan ytimeen.

Henkilöstöhallinnon järjestelmämme kattavat vuorosuunnittelun,  työajan, työtuntien, lepoaikojen ja henkilöstön pätevyyksien seurannan ja raportoinnin. 

Monipuolisia palveluja eri toimialoille

Yhtenä kilpailuvalttinamme järjestelmien lisäksi ovat palkanlaskennan palvelut, joista olemme saaneet paljon kiitosta asiakkailtamme. Huipputekijöiden toteuttamat, pitkälle automatisoidut mutta silti yksilölliset palvelut helpottavat monen asiakkaamme välttämättömiä liiketoiminnan prosesseja.

Yli 40 vuoden kokemus henkilöstöhallinnon ohjelmistoista

Liiketoimintamme ydin on henkilöstöhallinnon ohjelmistoissa. Alkuun toimimme perheyrityksenä ja tarjosimme taloushallinnon ohjelmistoja pienille asiakkaille. Maine kiiri ja toiminta kasvoi tasaisesti muun muassa kirjanpito-ohjelmisto Talousketun myötä.

Päätoimialamme on alusta saakka ollut merihenkilöstön henkilöstönhallinnon ohjelmistoissa kuten palkanlaskentaohjelmistoissa. Toimimme kuitenkin vahvasti myös esimerkiksi autoliikkeiden jamyymäläketjujen ohjelmistotoimittajana.

Henkilöstöhallinnon ratkaisut eri toimialoille

Panasoft on osa Amiko Groupia

Vuonna 2018 pitkäaikaisen toimitusjohtajan eläköidyttyä Panasoft liittyi osaksi henkilöstöpalveluita tuottavaa Amiko Groupia. Integroituminen suurempaan konserniin on tuonut Panasoftille uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaa ja palvelutarjontaa.

Kotimaisen Amikon vahvuuksia on poikkeuksellisen laaja palveluvalikoima. Vuokratyöntekijöiden lisäksi Amikolta saa kattavat rekrytointipalvelut, soveltuvuus- ja henkilöstöarvioinnit, työkykypalvelut, ohjelmistopalvelut, meriliikenteen miehityspalvelut sekä palkanlaskenta- ja tilitoimistopalvelut. 

  • Vuonna 2014 perustettu Amiko-konserni toimii valtakunnallisesti ja on yksi nopeimmin kasvavista yrityksistä toimialallaan.  
  • Amiko toimii kymmenellä paikkakunnalla.  
  • Koronapandemiasta huolimatta Amiko on kasvanut vuonna 2021 noin 30 prosenttia.  
  • Vuonna 2021 Amiko on jo 16. suurin järjestäytynyt henkilöstöpalveluyritys. 

Tutustu tarkemmin Amiko Groupiin